Lord of the Dance

Perjantaina 15.3.2015 olin Sibeliustalolla katsomassa maailmanlaajuisesti suosittua Lord of the Dance –riverdance-esitystä. Tämä esitys oli nimeltään Dangerous Games. Lord of the Dance –perustaja Michael Flatley on itse suunnitellut ja koreografioinut huikean spektaakkelin. Yhden illan aikana näkee 30 tanssia, jotka kukin vievät juonta eteenpäin.
  Olin viimeksi 3-vuotias, kun kävin katsomassa Sibeliustalolla riverdance-esityksen, joten en muistanut siitä juuri mitään. Jos on ikinä ollut katsomassa riverdancea livenä, tietää, että siitä touhusta lähtee todella kova ääni! Jokaisen tanssijan jalat heiluivat siihen tahtiin, että silmät eivät meinanneet pysyä mukana. Riverdance on siinä mielessä huvittava laji, että tanssijat todella eivät liiku vyötäröstä ylöspäin ollenkaan, mutta jalat kopsuttelevat menemään kovaa vauhtia. Huikea Lord of the Dance: Dangerous Games ei ole pelkkää riverdancea; esitys pitää sisällään myös monia muita tanssilajeja (riverdancehan on eri tanssilajien yhdistelmä), laulua, viulunsoittoa ja upeita visuaalisia efektejä. Siitä voi olla varma, että tanssijat tietävät, mitä tekevät lavalla.
  Dangerous Gamesin juoni vaikutti olevan melko samanlainen kuin monissa muissakin tanssiesityksissä; hyvä ja paha taistelevat toisiaan vastaan ja jossain on joku kaunis neitokainen, joka kaipaa pelastusta. Juoni ei ollut kovinkaan vaikuttava tai monimuotoinen, vaan pikemminkin hieman sekava ja monimutkainen, mutta se unohtui tanssijoita katsellessa. Kolmenkymmenen tanssin aikana ei tylsistynyt, mutta loppuvaiheessa juoni kyllä huvitti minua. Oikeastaan jos minun pitäisi kuvailla juoni lyhyesti, se menisi ehkä näin (minun tulkintani mukaan tietenkin): Kalatytöllä on hieno taikahuilu. Paha mies haluaa kalatytön kaverin, hyvän miehen hienon taikavyön. Paha mies rikkoo kalatytön huilun saadakseen hyvän miehen harhautettua. Paha mies varastaa hyvän miehen taikavyön. Hyvä mies korjaa kalatytön taikahuilun. Loppukamppailussa hyvä ja paha taistelevat ja hyvä voittaa. Hyvä mies saa takaisin taikavyönsä, kalatyttö voi taas soitella taikahuiluansa ja paha saa palkkansa.
  Juonta voisi siis kuvailla todella huvittavaksi, mutta onneksi juoni ei ole niin iso asia esityksessä. Toki esityksessä tulee esiin hyvän ja pahan taistelu, mutta pääpointtina ovat kuitenkin tanssi ja upeat esitykset. Jokainen tanssi on toinen toistaan hienompi ja tanssijat innostavat yleisöä mukaan. Viimeisen kamppailun jälkeen tanssijat saivat seisovat aplodit ja taputus jatkui hirvittävän kauan.
  Esitys oli hyvin toteutettu ja siitä tuli mahtipontinen vaikutelma jo ensimmäisestä tanssista lähtien. Lord of the Dancea voisin lähteä katsomaan uudestaan ja suosittelen sitä muillekin, niin hieno kokemus se oli!